perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kassia ja taas aloituksia sekä paketti

Kassista ei tullut ihan sellainen kun kuvittelin, mutta olen siihen tosi tyytyväinen. Mitään ohjetta mulla tähän ei ollut vaan ihan omasta päästä virkkasin trikookuteesta kympin koukulla. Tämä oli siis KyJy 7, joka aloitettiin 27.6 ja valmistui 2.7. 


Taas tuli aloitettua huivihattu. Tämä on kyllä viimeinen. Tulee jo näitä hattuja kohta korvistakin, mutta täytyy tehdä valmiiksi nämä mitä tuli luvattua. Tämä olkoon siis KyJy 8.


KyJy 9 on kolme tiskirättiä. Meillä ei yhtään kudottua tai virkattua ollut ennen tätä ja ajattelin moista muotijuttua kokeilla. Nyt kun tätä ekaa on vähän ehtinyt kokeilla niin tosi kätevältä kyllä tuntuu. Ekana rättinä siis Hupsistarallaan mysteeritiskirätti. Yritin muitakin mysteeri rättejä löytää, mutta en ainakaan vielä onnistunut. Ajattelin että olis hauska jos löytäisin kolme mysteerirättiä setiksi. Lankana tässä on Lidl:n 100% puuvillalanka.


Piirakkasukkakin on edistynyt ihan kivasti. Jaksan vieläkin olla ihan innoissani siitä että kykenen tekemään neuleita ohjeen mukaan. Vielä puol vuotta sitten ne ohjeet tuntui olevan täyttä hepreaa. Ehkä mä joku päivä opin sen virkkaushepreankin :)



Vielä lopuksi. Täläisen paketin sain Buzzadorilta. Kokeiltavaksi Vanish tuotteita ja näytteitä jaettavaksi myös kavereille. Mukana tuli myös ohjeet tahratestiin. Eli lyhyesti mukana oli valkoinen liina jota kehoitettiin sotkemaan ja sitten pesemään se ohjeiden mukaan. Siitä lisää myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti